sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Estepäivä 2.5.2015

Hirnahtava tervehdys!

(Mane) Kävin siis Lauantaina hyppäämässä ja tekemässä puomi sekä kavaletti hommia Vinskillä. Tälläkertaa saimme myös kuvaajan mukaan eli Tiian. Kaikki kuvat (c) Tiia.

Ensin aloitettiin käynnissä pohkeen herkkyyden hakemisella. Tehtiin väistöjä ja taivutuksia.




Tämä kuva on yksi lemppareista!

Sitten jatkettiin ravissa. Tehtiin pari ympyrää ja väistöjä. Sitten aloimme menemään puomeja!

















Sen jälkeen aloimmekin laukkaamaan.Teimme taas ympyröitä. Tehtävänä oli toisella sivulla laukkapuomit, kolmen metrin väleillä ja toisella sivulla oli kahden esteen linja, 18m välillä. Laukkapuomit mentiin ihan normaakisti ja linjan väliin säädeltiin 4-7laukka-askelta.






Tämä on yks mun lemppari hyppykuva!



Tässä kuvassa Vinski näyttää ihan ponilta! :D

Sitten lopuksi tein kiemurauraa ravissa ja annoin pikät ohjat, jotta hevonen saisi venyttää päätänsä alaspäin. 




Ja lopuksi kävelimme hetken "kentällä" ja sitten kävelimme takaisin talliin!
Tiialla oli joku hirveä jalkafetissi joten noita jalkakuvia on PALJON :D












Kiitos vielä kuvista Tiia! Nyt Sunnuntaina eli 3.5.-15 menen valmennukseen, jonne Tiia tulee kuvaamaan :D Tiia oli siis meillä yötä ja torkkuu nytkin tuossa vieressä :) Joten huomenna tai ylihuomenna uusi postaus! Yritetään saada blogi aktiiviseksi!



2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Vinski kyllä tuntuikin hyvältä alla! :3 Toivottavasti Prinssi paranee pian!
      -Mane-

      Poista